fbpx Skip to main content

Kuinka kehitimme yli 100 vuotiaasta kamerabrändistä houkuttelevan outdoor-brändin – perinteitä kunnioittaen.

Brändistrategia ja -positio – Bränditarina – Brändi-ilme – Toteutus ja tuotelanseeraukset

Luottamus, ikonisuus ja kevyt kapina nousivat keskiöön, kun pieni helsinkiläinen luova toimisto sai kansainvälisen kamerajätin brändin uudelleen luotavaksi. Strategiatyötä ohjasivat perinteiden kunnioittaminen, luonnonläheisyys ja 80-luvun leikkisyys. Lopputuloksena syntyi vahva visuaalinen brändi, jonka jokaisella teolla on tarkoitus.

Olympuksesta OM SYSTEMiksi

Vuoden 2021 vaihteessa japanilainen JIP-sijoitusyhtiö osti Olympuksen kameraliiketoiminnan Olympuksen emoyhtiöltä. Tästä alkoi matka Olympuksesta OM SYSTEMiksi.

OM SYSTEM -nimi juontaa juurensa historiaan Olympuksen sisällä 70-luvulla, jolloin termillä tarkoitettiin ensimmäistä Olympuksen tuottamaa järjestelmäkameran järjestelmää.

Kauas X Olympus
Kauaksen ja Olympuksen yhteistyö alkoi jo vuonna 2014, aivan Kauaksen perustamisen alkuajoilta, ja on jatkunut siitä asti tiiviinä tekemisenä niin brändillisissä kuin sisällöllissäkin projekteissa. Tämän pohjalta Kauaksella oli jo valmiina laaja ymmärrys Olympuksen bisneksestä ja markkinoinnista.

Kilpailutus ja lähtöpiste

Koko projekti alkoi globaalilla kilpailutuksella, joka suunnattiin kymmenelle toimistolle ympäri maailmaa. Kauas valittiin bränditoimistoksi useiden asiakkaan sisäisten suositusten johdosta – yhteiset vuodet kantoivat hedelmää.

Valintaprosessi alkoi ensimmäisellä pitchillä, jossa tehtävänämme oli luoda ideoita brändi-ilmeestä ja karkea bränditarina pian lanseerattavalle OM SYSTEM -brändille. Uusi tuotemerkki ja logo olivat jo asiakkaan itsensä päättämiä. Valittu logo oli myös hyvin lähellä alkuperäistä 1970-luvun logoa.

Strategia ja brändityön startti

Brändityö startattiin elokuussa 2021. Heti työtä aloittaessa oli tiedossa kaksi päivämäärää, ensimmäinen lokakuussa 2021 ja toinen helmikuussa 2022. Näistä ensimmäisessä tultaisiin julkaisemaan tieto brändin uudesta nimestä, sekä ensimmäiset visuaaliset palaset tulevasta. Brändityön ohessa yhteydessä oli työstettävänä myös bränditarina uudelle yritykselle. Toisesta myöhemmin lisää.

Kun brändityö projekti alkaa, sormet syyhyäisivät päästä työstämään visuaalisia materiaaleja mitä pikimmiten. Kuitenkin kaikkien tuntema sanonta “hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty” pitää tässäkin paikkaansa. Kauaksen brändityö lähtee tutustumisesta asiakkaan ytimeen, mitä he tekevät, keitä heidän asiakkaansa ovat ja miksi heidän asiakkaansa ovat päätyneet ostamaan heiltä.
Onneksemme tämä työ oli monelta osin tehty edeltävän kuuden vuoden ajalta, ja nyt tiimin tehtävänä oli jäsentää vuosien kerryttämä tieto järkeväksi kokonaisuudeksi. Tietenkin jokainen projekti on yksilöllinen, mutta OM SYSTEMin tapauksessa Kauaksen tiimi päätyi kiteyttämään brändityötä valmistelevan strategisen lähestymisen seuraavasti:

1. Ihmiset – Emme tee brändityötä asiakkaalle, vaan asiakkaan asiakkaalle. Ollaksemme heille relevantteja, tulee meidän tuntea heidät erinomaisesti.
2. Olympus – Mitä tahansa teemmekin, tulee sen pohjautua Olympuksen historiaan ja ottaa omistajuutta siitä.
3. Outdoor – Mitä tahansa teemmekin, tulee sen edustaa kaikessa outdoor-kategoriaa ja kunnioittaa luontoa.

Brändityön strategiaosuus kiteytyi alta löytyvän presentaation 2-55 slideiksi. Tämä presentaatio toimi brändityön ohjenuorana syksyn ja alkuvuoden kestäneen brändityön ajan.

Presentaatio pitää sisällään myös ensimmäiset luonnokset visuaalisesta ilmeestä, jotka Kauas toteutta kilpailutus vaiheena osana myyntipresentaatioa. (Sivut 56-93)

Presentaatio

Vuosien aikana rakennettu luottamus ratkaisi kisan

Uusi OM SYSTEM perustuu yli sadan vuoden innovointiin ja kehitykseen. Yritys on aina ollut ylpeä siitä, että se on kulkenut niitä vähemmän käytyjä polkuja ja venyttänyt innovaation rajoja muuten hyvin perinteisellä ja toisiaan kopioivalla toimialalla. Tämän harvinaisen piirteen pohjalta saatoimme alkaa valottamaan OM SYSTEMin todellista piiloon jäänyttä identiteettiä.

Koko lähestymisemme pohjana oli Olympuksen kamerabrändin uskomaton perintö, ja tehtävämme oli kääntää sen tarina ja ydin outdoor-segmenttiin. Yksi suurimmista haasteista liittyikin uuden kamerabrändin lanseeraukseen vuosikymmeniä pelikentällä olleiden ikonisten kilpailijoiden rinnalle. Nopeuttaaksemme tätä, lähdimme käyttämään eri aikakausilta peräisin olevia visuaalisia vihjeitä aloittaaksemme iconification-prosessin, joka auttaisi vahvistamaan OM SYSTEMin asemaa muiden ikonisten japanilaisten tuotemerkkien, kuten Kodakin, Fujifilmin, Sonyn ja Canonin keskuudessa.

Heritage – Säilytetään hyvä
Laajan asiakaskunnan vuoksi oli tärkeää välttää olemassa olevien brändiuskollisten asiakkaiden vieraantuminen. Meidän piti valita Olympuksen historiasta oikeat visuaaliset palaset, jotka saisivat uuden brändin tuntumaan tutulta ja osoittaisivat samalla selkeästi tulevaisuuteen.

Luonto – Kaiken ytimessä
Yksi suuri muutos oli ohjata brändin värit ja kuvamaailma pois tavallisesta mustavalkoisesta maailmasta kohti luonnollisempaa, maanläheisempää palettia, joka resonoisi erityisesti ulkoilu harrastajien parissa. Tämä ei tarkoittanut ainoastaan uusien brändivärien ehdottamista, vaan myös koko teknologian suhdetta luontoon ja sen tarinallistamista.

Iconification
Nykypäivän kameramerkit eivät ole niin rohkeita ja leikkisiä kuin ennen. Halusimme tehdä OM SYSTEMistä yhtä rohkean kuin alkuperäiset 80-luvun brändit – kuten vaikka värikäs Kodak, joka on noussut brändäyksen ansiosta osaksi populaarikulttuuria. Iconificationin tuli tukea tavoitetta nousta koko outdoor-kategorian kuninkaaksi. Päätimme yhdistää nostalgisen ja minimalistisen kuvakielen klassisten outdoor-visuaalien kanssa, kuten Yhdysvaltain kansallispuistot ja niiden legendaariset karttavisuaalit ja ikonit. Tämä antoin uudelle brändille merkittävän erottuvuustekijän muihin tämän päivän kamerabrändeihin verrattuna.

Toteutus

Strategisen pohjatyön jälkeen pääsimme aloittamaan brändi-elementtien työstämisen (vain kolme kuukautta ennen kuin uuden brändin käyttöönotto alkaisi!) ja teimme asiakkaan kanssa kolmen vuoden käyttöönottosuunnitelman, joka sisälsi brändin jalkauttamisen eri vaiheita. Tällä hetkellä OM SYSTEM on edelleen muutosprosessissa, ja brändityö jatkuu vuosia eteenpäin. Monet olemassa olevat tuotteet ovat edelleen vanhan tuotemerkin alla, mutta pikkuhiljaa kaikki tuotteet tulevat siirtymään uuteen. Tuemme tulevaisuutta jatkuvilla uusilla brändi-toimilla, joista jokainen vie meidät lähemmäksi uuden OM SYSTEM -brändin täyttä käyttöönottoa.

“OM SYSTEMin brändityön tarkoitus oli luoda perustukset, jonka päälle seuraavat vuodet rakennetaan. Siksi emme tahtoneet ajatella työtä niin, että tekisimme brandbookin, jonka sisään kaiken tulevien vuosien luovan työn pitäisi istua, vaan pikemmin brandbook toimisi inspiraation lähteenä.”
– Janne Tarvonen

Julkaisu

Uuden brändin esirippu tippui lokakuussa 2021, kun Olympus julkisti, että OM SYSTEM -nimi tulee korvaamaan Olympuksen tulevien vuosien aikana. Tässä kohtaa ei visuaaleissa näkynyt muuta, kuin uusi logo sekä brändille valittu fontti. Lokakuun julkistuksen yhteydessä tuli julki myös ensimmäinen bränditarina videon muodossa.

Laajemmin päivän valoa brändi-ilme näki helmikuussa 2022, kun ensimmäinen tuote uudella brändinimellä julkistettiin. Tuotteen visuaalisissa materiaaleissa kaikki olivat nyt ensimmäistä kertaa uudella ilmeellä ja Olympus-logo siirtyi ensimmäistä kertaa sekundääriksi.

Brändi esiteltiin tätä ennen myös sisäisesti ja vastaanotto oli erittäin positiivinen.

OM-1 ja sisältö
Uuden tuotteen julkistukseen mennessä OM SYSTEMille oli tuotettu kevyt brändi-ilme-dokumentti pitäen sisällään, värit, fontit sekä logon käytön. Kaikille oli kuitenkin selvää, ettei alle puolessa vuodessa olisi tarkoituskaan olla valmista, vaan aika laittaa selkeä uusi vaihde silmään. Siirryimme ratkaisemaan sitä, miten uusi brändi jalkautuu mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin aina teknisistä tuotevideoista jälleenmyyjien liikkeiden hyllyille.

Vuonna 2022 toteutetut tuotteet uudella brändillä:

  • Uuden brändin ja bränditarinan lanseerausvideo
  • Ensimmäisen tuotteen, OM SYSTEM OM-1 kameran julkaisumateriaalit
  • 5 photographers -tarinat
  • OM SYSTEM OM-5 kameran julkaisumateriaalit

Uusi brändi on myös jalkautettu seuraaviin markkinointimateriaaleihin vuoden 2022 aikana: 

  • PowerPoint teemat
  • Word dokumentit
  • Käyntikortit
  • Pakkausmateriaalit

Tulokset

”Kauakselta löytyi ymmärrys toteuttaa brändiuudistus tavalla, joka sekä kunnioitti vanhoja asiakkaitamme, että houkutteli uusia potentiaalisia asiakkaita tutustumaan tarjontaamme. Puhuttelemme nyt tavoiteasiakkastamme vahvalla ja erottuvalla brändi-ilmeellä, jolla on selkeä strateginen suunta.”

”OM-1-kameran lanseeraus oli ensimmäinen suurempi askel OM SYSTEM -brändin jalkautuksesta markkinoille. Saimme toteutettua tuotelanseerauksen, jossa asiakkaiden odotusarvot ja uusi strateginen suunta olivat hyvin tasapainossa. Myyntiodotukset ylittyivät jopa niin paljon, että ennakkotilausten toimitusaikataulua jouduttiin pidentämään osalle ensiostajista. Uusi rohkeampi visuaalinen ilme näyttäytyi alalla selkeästi erottuvana ja mm. niin kutsuttujen core-fanien videoarvioissa on kuultavissa hyväksyntä uudelle brändille ja kuinka eri tavalla se puhuttelee heitä.”         

Rohkeus olla erilainen ja rohkeus olla haastaja. Nämä vaativat rohkeutta erottua massasta. Sisäisesti sekä markkinoinnin että myynnin henkilöstö ovat ymmärtäneet tämän ja vastaanotto on ollut henkilöstöä rohkaiseva ja energisoiva. Uusi brändi näyttäytyy korkeampana motivoitumisena ja paljon selkeämpänä strategisena suuntana – ettemme vain yritä olla kaikkea kaikille vaan juuri se täydellinen valinta tavoiteasiakkaallemme.”

-Henrik Tanabe
Senior Brand & Marketing Strategy Manager EMEA, Americas & Oceania

OM-1 kunniamaininnat vuonna 2022

Tekijät

Asiakas: OM Digital Solutions Gmbh
Kristie Galea, Managing Director
Henrik Tanabe, Senior Brand & Marketing Strategy Manager

Tiimi:
Janne Tarvonen, Brändisuunnittelija ja asiakkuusvastaava
Hanna Miettinen, Art Director
Helen Eklöf, Art Director
Janne Ainesmaa, Luova suunnittelija ja copywriter

Visuaalisissa sisällöissä tekijät
Joonas Tsokkinen
Jeremias Nieminen
Santeri Järvinen
Misael Sine
Janne Honkaniemi

helsinki@kauas.fi
+358 ‭50 301 8502‬
Mariankatu 7 A 00170 Helsinki